Sain Lempäälän etelärajalla asuvalta Markku Niemiseltä nähdäkseni papereita, jotka kertovat uutta myös Lastusten historiasta. Paperit ovat Yrjö Sonkasalon jälkeensä jättämä matkalaukullinen ja ne on tarkoitus lahjoittaa Lempäälä-seuralle. Oma arvioni on, että koko materiaali on niin arvokas, että se kannattaa painaa kirjaksi. Ja ehkä myös kertoa, keitä olivat Yrjö Sonkasalo ja hänen isoisänsä Isak Smedberg.
Isak Smedberg syntyi Lastusten Tervalammin torpassa ja eli 103 –vuotiaaksi. Suku oli lähtöisin Tyrvännöstä ja päätynyt Sääksmäen Lotilan kautta Lastusten Tervalammiin. Isak asui isäntänä Tervalammia jonkin aikaa, mutta jostain syystä siirtyi sitten Lastusissa olevaa Ruokolammia (Innilän torppa) viljelemään, kunnes muutti Lempoisiin ja sieltä Perälään. Lempoisissa hänet opittiin tuntemaan Piimä-Iisakkina, sillä hän ryhtyi myymään piimää kanavatyömaalla – olisiko ollut myös rautatietyömalla. Liike-idea oli se, että Iisakki osti kaksi hevosta ja kävi Vesilahdesta piimää ostamassa. Asiakkaat, joita oli parhaimmillaan satoja, olivat helposti tavoitettavissa Lempoisten suurilla työmailla. Ja piimä oli sellainen tuote, ettei se ihan heti pilaantunut, joten tavaraa ei jäänyt myymättä.
Isak Smedbergiä kutsuttiin myös Kettu-Meepperiksi, sillä taitavana metsästäjänä hänet oli valittu myös pitäjän jahtivoudiksi. Hän metsästeli kettuja ja organisoi susijahtejakin. Taisi tosin jonkun jahdin jättää järjestämättä, tietäen, ettei kulkeva susi enää seuraavana päivänä ollut pitäjän alueella. Muistelen hämärästi kuulleeni, että Smedberg pystyi myös soittamaan tarvittaessa urkuja. Hän kulki Lempoisissa asuessaan puoliherraskaisissa vaatteissa, johon kuului pönttöhattu eli tornisteri. Hän oli kahdesti naimisissa ja vaimonsa olivat aikansa maaseudun oloissa sivistyneitä ihmisiä. Jälkimmäinen rouvista oli Innilän kartanon taloudenhoitaja Iisakin tavatessaan.
Isakin poika hakeutui pois Lempäälästä rannikolle laivoja rakentamaan, mutta pojanpoika Yrjö Sonkasalo oleskeli vapaina aikoinaan paljon Lempäälässä ja kuuli vaarinsa tarinoita. Näistä tarinoista sekä Perälän ja Pyhällön kylissä kuulemistaan kertomuksista Sonkasalo kehitti mielessään komean kuvan Muinais-Hämeestä ja kirjoitti kaiken paperille. Osa kirjoituksista on puhdasta paikallishistoriaa, osassa on kaunokirjallista sävyä, mutta niissäkin on tarkkaa kansankuvausta 1800-luvulta.
Sonkasalo teki elämäntyönsä Helsingin vesilaitoksella. Vaikutelma on, että työ oli vakaata ja turvallista ja salli miehen käyttää energiansa muihin harrastuksiin. Hän on ollut kaikkea muuta kuin tusinaihminen. Itseoppinut vänkääjä, joka nautti herrojen kovistelusta. Olen kuullut jostakin, että hän oli Ernesti Hentusen hengenheimolaisia. Hentunen oli 1950-luvulla aikansa rosvot kiinni – rabulisti, joka julkaisi mm. lehteä Minä huudan ja sen jälkeen lehteä Minä ulvon. Lehdissä arvosteltiin ankarasti Suomen herroja sekä tosista että perättömistä konnankoukuista. Erikoisen ankara hän oli Urho Kekkosta kohtaan. Lehtijutuistaan Hentunen oli usein käräjillä ja tapasi hävitä juttunsa.
Mutta Hentusen hengenheimolaisuus oli vain yksi puoli Sonkasaloa. Hän oli fanaattisen kiinnostunut historiasta ja erityisesti Lempäälän historiasta. Hänen maailmankuvansa oli jossakin kohtaa vanhatestamentillinen. Hän kirjoitti uhrivuorista, viljelymagiasta ja ajasta, jolloin kristinusko Hämeeseen tuli. Hän kertoo vaarinsa osallistuneen poikasena (ilmeisesti vuonna 1823) pääsiäisuhrirituaaliin vuorella, jota nykyään kutsumme Vannulankallioksi. Hän sanoo itse nähneensä 12 kivestä rakennettua uhrialttaria Pyhällön vuorella. Hän olisi kertonut isostavihasta Lempäälässä sekä pakolaispoluista Kangasalle, jos joku vain olisi ollut kiinnostunut. Hän mainitsee täkäläisen sananparren: ”Torittu toisella silmällään, Tervalammi tulisin kahlein.” Mikä tarkoittanee arvattavasti näiden kylän kahden vanhimman torpan tekijämiehen taitoja. Ainakin Lastusten kartano rakennutti näillä kahdella miehellä takamailleen yhteensä viiden torpan rakennukset, kertoo Sonkasalo. Torittu oli pitkä ja yksisilmäinen, Tervalammilta sujuivat sepän työt.
Sonkasalo yritti useaan otteeseen saada akateemisesti oppineita ihmisiä kiinnostumaan historian kertomuksistaan. Hän on ottanut yhteyttä Lempäälän historiaa kirjoittaneeseen Kirsti Arajärveen, joka sijoittikin pitäjänhistoriaan sivun verran kertomusta Tervalammin torpan elämästä. Hän on saanut varatuomari E.A. Aaltion sen verran vakuuttuneeksi, että Aaltio sijoitti 1964 julkaisemaansa Lempäälän Joulu –aikakirjaan Sonkasalon kertomuksen pääsiäisuhrista 1800-luvulla Lempäälässä. Hän on kirjoittanut Pälkäneen lukion rehtori Lauri Teivaiselle samoista asioista, mutta kiireidensä takia Teivainen – joka sittemmin oli hetken aikaa Ekologisen puolueen puheenjohtaja – ei reagoinut. Hän on myös kirjoittanut Kansallismuseoon ”Muinaistieteelliselle toimistolle” osoitetun tutkimuspyynnön, johon ei liene vastattu. Jos olisi vastattu, vastaus löytyisi Sonkasalon papereista. Itse sain kopion Sonkasalon uhrivuorikirjoituksesta kun Helsingin Sanomien kuukausiliite 1000-vuotisesta Lastusten kylästä oli julkaistu.
Yhden erikoisen seikan panin merkille. Sonkasalo kuvaa vaarinsa Isak Smedbergin kertoman perusteella Tervalammin torpan vuotuisen työkierron ja ruokatavat köyrinkin (kekrin) mainiten, mutta yksi työjakso puuttuu. Kyseinen työjakso on heinänteko ja heinän ajo latoon. Epäilen, että syy on se, ettei hän itse osallistunut tuon kaltaiseen ruumiilliseen työhön. Tai sitten torpparit tekivät heinätyöt kartanolle ja omat heinät tehtiin joissain päivänväleissä.
Olikohan Toivo Järvenpää tai Leo Liuttunen, joka kertoi seuraavan Sonkasaloa kuvaavan jutun. Miehet olivat Lastusissa, ruokalevolla jonkin veräjän pielessä, kun käki lensi veräjänpylvään päähän ja kukkui pitkän sarjan. – Tämä se vasta on oikeata elämää, sanoi Sonkasalo.
Kirjoittaja on Lastusten kylällä asuva tietokirjailija, joka on kirjoittanut kolmattakymmentä julkaisua maaseudun kehittämisestä, Lempäälän paikallishistoriasta, ekohistoriasta, biotaloudesta, ilmastopolitiikasta ja yhteiskunnallisista aiheista. Oltuaan 24 vuotta kunnallispolitiikassa Kuisma on jättäytynyt siitä pois. Eläkepäivillään Kuisman Jussi opiskelee ukiksi, kirjoittaa historiikkeja sekä on ottanut tähtäimeensä väitöskirjan. Kuisma on Pirkanmaan kylien yhteisjärjestön Pirkan Kylät ry:n puheenjohtaja.
