Maaseudulta maailmalle

Sain kunnian vierailla Lastusissa ensimmäistä kertaa jo viime vuosituhannen puolella. Olin juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja toimin lastenhoitajana useammassakin perheessä Lastusissa. Nämä varhaiset vuodet sytyttivät rakkauteni Lastusta kohtaan. Päätin, että jos joskus saisin omia lapsia, tavoitteenani olisi järjestää heidät Lastusten kouluun ja tarjota heille tämä kaunis ja rauhallisen kasvuympäristö.

Lapsemme syntyivät vuosina 2003 ja 2006 ja aloimme pohtia omakotitalon rakentamista. Löysimme unelmiemme tontin Lastusista 2008 ja pääsimme rakentamaan kotiamme Havulaa. Rauhallisen kasvuympäristön lisäksi Lastusen ehdoton etu oli sijainti. Opiskelin tuohon aikaan Tampereella kätilöksi, kävin töissä Hämeenlinnassa Kanta-Hämeen Keskussairaalassa ja mieheni matkusti paljon ulkomailla. Hyvät kulkuyhteydet niin Tampereelle, Hämeenlinnaan kuin Helsinki-Vantaan lentokentälle olivat meille tärkeitä.

Esikoisemme ehti aloittaa Lastusten koululla esikoulun ja ensimmäiset luokat, kunnes tiemme vei mieheni työkomennuksen vuoksi Kalifornian Piilaaksoon. Vietimme siellä kaksi upeaa vuotta, imien innovatiivista ilmapiiriä eri kulttuurien, kielten ja uskontojen sulassa sovussa. Kuopuksemme aloitti koulutaipaleensa tässä kansainvälisyyden karnevaalissa englanniksi. Kiitollisena tästä kokemuksesta palasimme kotiimme Lastusiin vuonna 2014, jolloin molemmat lapsemme jatkoivat Lastusten koulussa. Talomme oli ollut vuokrattuna toiselle lapsiperheelle koko ulkomailla olomme ajan.

Piilaaksovuodet innostivat minut yrittäjyyden polulle ja perustinkin vuonna 2015 kaksi eri yritystä. Vaihdoin päivätyöni kätilöstä tuplatoimitusjohtajaksi ja yhtäkkiä aloin myös itse matkustella paljon maailmalla työni puolesta. Sain taas olla kiitollinen Lastusten hyvistä kulkuyhteyksistä. Samalla nautin aina metsän ja peltojen keskelle palaamisesta rauhoittumaan ja latautumaan.

Sittemmin vaihdoin täysiaikaisesta yrittäjyydestä Suomen Nuorkauppakamareiden toiminnanjohtajaksi. Olen ollut Tammerkosken Nuorkauppakamarin jäsenenä noin kahdeksan vuotta enkä voinut hauraimmissa haaveissanikaan kuvitella luotsaavani koko Suomen Nuorkauppakamareita, pitäen sisällään 65 paikallista Nuorkauppakamaria Hangosta Rovaniemelle. Kyseessä on tuhansien jäsenten organisaatio, jota luotsaan kotikonttoriltani Lastusista käsin. Nyt saan viettää kahvitauot perhosten ja sudenkorentojen lentoa seuraten ja tuulen huminaa kuunnellen. Pääsen myös lähtemään Helsinki-Vantaan lentokentälle kotiovelta kävellen, hyödyntäen Valkeakosken Liikenteen uutta bussilinjaa. Onhan se vaan käsittämättömän hienoa! En voisi olla onnellisempi ja kiitollisempi kotimme sijainnista.


Kirjoittaja, Sini Havukainen on Suomen Nuorkauppakamareiden toiminnanjohtaja, joka asuu perheensä kanssa Lastusissa. Perheeseen kuuluu puoliso Kai (Kaizu) Havukainen sekä lapset Lassi (2003) ja Eveliina (2006). Lassi on muuttanut jo omilleen Tampereen keskustaan ja suorittaa parhaillaan varusmiespalvelusta Parolassa. Eveliina puolestaan aloitti vanhempiensa jalanjäljissä lukion Tampereen Yhteiskoulussa, joka on ilmaisutaidon erityislukio. Kaizu on tehnyt pitkän ja merkittävän uran Nokia Oyj:llä ja on toiminut vuosia Lastusten vesiosuuskunnan hallituksessa.

Copyright © 2024 Lastusten kyläyhdistys ry. All rights reserved.