Pirkan Kylät järjesti Lastusissa Ikäystävälliset kylät-tilaisuuden 26.10.2025

Pirkan Kylät ry järjesti Lastusissa Ikäystävälliset kylät-tilaisuuden lokakuun viimeisenä sunnuntaina. Tilaisuuden vetäjänä toimi Kaisa Vanhala, Pirkan Kylät ry:n vt. kyläasiamies. Tilaisuudessa käytiin läpi kylien toimintaa, jossa ikäihmiset ovat osallisina. Lastusten kylällä kyläyhdistys on järjestänyt kyläkerhoa (aiemmin seniorikerhon nimellä) syksystä 2018 lähtien. Kerhon tavoitteena on ollut järjestää erityisesti kylällä asuville, mutta myös muille, ikäihmisille mielekästä tekemistä ja yhdessäoloa. Jokaisella kerralla on oma teemansa ja alustajina eri aihepiirien asiantuntijoita. Kylällä asuvien ystävien pyyntö lähteä mukaan, mielenkiintoiset aiheet sekä mahdollisuus tavata muita ovat ne pääasialliset syyt, mikä ikäihmiset saa liikkeelle ja osallistumaan kerhotoimintaan. Aiheen ollessa sopiva kyläkerhoon ovat osallistuneet myös Lastusten koulun ylimpien luokkien oppilaat. Koulunjohtaja Oula Pihlajamäki kertoi koulun näkökulmasta, että tapaamiset ovat olleet oppilaille antoisia ja he ovat saaneet paljon tietoa muun muassa kylän historiasta. Lisäksi kyläkerhot ovat oivallinen tapa eri sukupolvien yhdistämiseen. Tilaisuudessa käsiteltiin myös älykkäitä kylätaloja ja varautumista, yksinäisyyttä, yhteisöllisyyttä, vertaistukea ja kylätoimintaa yleisesti. Kylien rooli ja merkitys esimerkiksi kriisitilanteissa on yhteiskunnallisesti merkittävä. Lisäksi keskusteluissa nousi esille monisukupolvisuus, kylien yhteisöllisyys ja uusien asukkaiden lämmin vastaanotto mukaan kyläyhteisöön.

TULOSSA: Kylätaideilta to 30.10. klo 18-19.30

KYLÄTAIDEILTA LASTUSTEN KYLÄLLÄ

Paikka: Lastusten koulu

Osoite: Lastustentie 519, 37500 Lempäälä

Aika: Torstaina 30.10. klo 18:00 – 19:30

Kerätään kylältä tarinoita, ideoita ja kokemuksia yhteiseen uuteen yhteisötaideprojektiin!

Illan aikana ideoidaan ja suunnitellaan yhteinen uusi kylätaideprojekti, joka kertoo Lastusten tarinaa.

Osallistuminen ei vaadi lainkaan aikaisempaa taiteellista osaamista, riittää että tulet kyläläisenä paikalle.

Ilta on kaikille ja kaiken ikäisille kyläläisille avoin – lapsista nuoriin ja työikäisiin, mummeihin ja vaareihin. Työpaja on maksuton. Suunnitteluillan järjestävät yhteistyössä yhteisötaiteilija Piritta Suominen, Lastusten kylän asukkaat ja Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut.

Suunnittelut käynnistetty jo alustavasti elokuun kyläkerhon tapaamisessa; 

Miltä kuulostaisi esimerkiksi lastuslainen majanrakennusperinne yhteisötaideteoksen aiheena? Muistatko milloin sinä olet rakentanut ensimmäiset omat majasi? Onko sinulla jotain, mitä voisit tuoda mukanasi yhteiseen majojen rakentamiseen? Ideoita, visioita, pajuja, luonnonmateriaaleja, tarinoita, paikallista historiatietoutta, rakennustaitoja, työkaluja, runoja, kuvia, videoita, huovutustaitoja, kudontatekniikoita, virkkaustaitoja, luonto-osaamista tai muuta aiheeseen solahtavaa osaamista? Kaikkea näitä juuri tarvittaisiin yhteisen majan rakentamiseen. Suunnittelutyöpajassa tuomme yhteen näitä alustavia ideoita yhteisen projektin suunnittelun käynnistämiseksi; Kylän tarinoita, historiaa, osaamista, kuin myös paikallisten lasten ja nuorten ideoita, haaveita ja majanrakennustaitoja! Myös uudet ideat tervetulleita.

Lastusten koululla nähdään torstaina 30.10. klo 18.-19.30.

Ei vaadi ilmoittautumista, tervetuloa vain paikalle!

Lastusten kyläyhdistyksen vuosikokous 4.5. klo 18

Lastusten kyläyhdistyksen vuosikokous pidetään su 4.5.2025 klo 18.00 Aittakahvilassa (Lastustentie 519).

Asialista:

Kokouksen avaus

Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjan tarkastajan valinta

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Vuoden 2024 tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto

Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen edelliselle johtokunnalle

Toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio vuodelle 2025

Valitaan yhdistykselle puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, taloudenhoitaja, tiedotusvastaava, urheiluvastaava sekä muut johtokunnan jäsenet

Päätetään jäsenmaksun suuruudesta

Valitaan yhdistyksen toiminnantarkastajat ja yksi varatoiminnantarkastaja

Muut asiat

Kokouksen päättäminen

Vieraita Lastusissa

Lempäälän kunnan sivistyslautakunnan kokous pidettiin tänään Lastusten koululla. Saimme kunnian esitellä koulun ja kyläyhdistyksen yhteistyötä yhdessä koulun rehtorin kanssa. Esittelyn pitivät Juho Leppämäki kyläyhdistyksestä sekä Minna Aalto Lastusten koululta. Maalla asumisen yhteisöllisyys sai ihailuja osakseen. Kiitos, kun kävitte kylässä!

#lempäälä #lastunen #yhdessä #kylläkylille

TULOSSA: Avoimet Kylät-päivän pyöräretki la 11.6.2022

Perinteinen kylän pyöräretki järjestetään lauantaina 11.6.2022 Lastusten kylällä. Retkellä kuljetaan Savijärven kautta maakaasulinjalle. Lähtö tapahtuu koululta klo 14. Retken vetää jälleen kylän pitkäaikainen asukas Juha Kuisma. Kaatosateella emme lähde pyöräilemään. Retki on osa Avoimet kylät-tapahtumaa. Tervetuloa koko perheellä polkemaan!

Lastusten harrastusryhmät kaudella 2021-2022

Lastusissa kokoontui seuraavat harrastusryhmät kaudella 2021-2022:

Kiitos kaikille ryhmiin osallistuneille!

PhysioPilates aikuiset
Ryhmä kokoontuu maanantaisin klo 17.45-18.45, kevätkaudella klo 18-19.

PhysioPilates on pilatesharjoittelua, johon yhdistyy fysioterapeuttinen osaaminen. PhysioPilates pohjautuu Joseph Pilateksen (1880-1967) luomaan kehonhallintamenetelmään, jonka tavoitteena on kehittää voimaa, liikkuvuutta ja hyvää oloa. Pilates-tunnilla opitaan käyttämään kehon lihaksia ja niveliä tasapuolisesti, jolloin liian aktiiviset lihakset rentoutuvat ja keskivartalon ryhtiä  tukevat lihakset vahvistuvat.

Tunneilla käytetään erilaisia välineitä (pallot, rengas, kuminauha) harjoittelun  tukena. Pääsääntöisesti ohjaaja tuo välineet mukanaan, mikäli niitä käytetään. Jumppa-alusta ja joustavat vaatteet mukaan!

Ohjaajana fysioterapeutti, PhysioPilatesohjaaja Hanna-Kaisa Hakala.

Syyskauden hinta 125€ / 11 kertaa (mikäli ryhmä on täynnä, kuten tähänkin asti).  Maksaa voit liikunta- / tykyseteleillä (Smartum setelit ja –saldo, Tyky-setelit ja –online sekä Sporttipassi) tai käteisellä / laskulla (ei tule laskutuslisää).

Kokoontumiskerrat maanantaisin 6.9. – 29.11.2021, poislukien 20.9. ja 18.10.2021.

Kevätkauden hinta 135€ / 13 kertaa (mikäli ryhmä on täynnä, kuten tähänkin asti).  Maksaa voit liikunta- / tykyseteleillä (Smartum setelit ja –saldo, Tyky-setelit ja –online sekä Sporttipassi) tai käteisellä / laskulla (ei tule laskutuslisää).

Kokoontumiskerrat maanantaisin  7.2.-16.5.2022, poislukien talvilomaviikko 28.2. ja pääsiäistä edeltävä viikko 11.4. (HUOM! tunti on pääsiäismaanantaina 18.4.).

Ilmoittautumiset ja lisätiedot kyläyhdistyksen ryhmiin: annele(ät)matintupa.fi, 0401544011 / Annele.

HUOM! Junioripilates on siirtynyt toteutettavaksi Harrastava koululainen-hankkeen yhteydessä!

Vaihtuvateemainen jumpparyhmä
Ryhmä kokoontuu kevätkaudella maanantaisin klo 17.00-17.55.

Jumppa sisältää tehokasta lihaskunto-, liikkuvuus- ja kuntopiiriharjoittelua, tanssillista liikuntaa jne. osallistujien toiveoiden mukaisesti, Sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille naisille ja miehille, myös nuoret ovat tervetulleita. Ohjaaja huomioi osallistujien mahdolliset rajoitukset ja antaa vaihtoehtoisia liikkeitä. Ohjaajana ryhmäliikuntaa liki 20 vuotta ohjannut fysioterapeutti ja PhysioPilaste-ohjaaja Hanna-Kaisa Hakala.

Kevätkauden hinta 112€ / 13 kertaa.  Maksaa voit liikunta- / tykyseteleillä (Smartum setelit ja –saldo, Tyky-setelit ja –online sekä Sporttipassi) tai käteisellä / laskulla (ei tule laskutuslisää).

Kokoontumiskerrat maanantaisin  7.2.-16.5.2022, poislukien talvilomaviikko 28.2. ja pääsiäistä edeltävä viikko 11.4. (HUOM! tunti on pääsiäismaanantaina 18.4.).

Ilmoittautumiset ja lisätiedot kyläyhdistyksen ryhmiin: annele(ät)matintupa.fi, 0401544011 / Annele.

Tenavaliikunta 5-7 vuotiaille (Pirkan Opisto)
Ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 18.30 – 19.15.

Tenavajumpassa pelataan ja leikitään liikuntaleikkejä, rakennellaan temppuratoja ja opitaan motorisia taitoja. Liikkumisen ilo ja onnistumisen kokemukset siivittävät tunteja. Jalkaan sisätossut tai jarrusukat (Huom. ei sisäpelikenkiä). Vuosina 2014–2016 syntyneille lapsille. Opettajana toimii Jaana Uusi-Kokko.

Syyslukukausi: 8.9.2021 – 1.12.2021
Kevätlukukausi: 12.1.2022 – 13.4.2022

Lisätiedot & ilmoittautumiset: www.pirkanopisto.fi

Voimaa ja vetreyttä koko kroppaan (Pirkan Opisto)
Ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19.15 -20.30.

Onko kroppa jäykkä ja voimaton? Tule vahvistamaan ja vetreyttämään lihaksesi tälle tunnille! Tunti koostuu alkulämmittelystä, lihaskunto- ja nivelliikkuvuusharjoittelusta sekä kehonhuollosta. Kurssi sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille miehille ja naisille. Ota mukaan jumppa-alusta ja vesipullo. Opettajana toimii Jaana Uusi-Kokko.

Syyslukukausi: 8.9.2021 – 1.12.2021
Kevätlukukausi: 12.1.2022 – 13.4.2022

Lastunen sai Suomen Vuoden Kylä 2022 kunniamaininnan!

Suomen Kylät ry jakaa vuosittain Suomen Vuoden Kylä tunnustuksen sekä kaksi kunniamainintaa. Varsinaiseksi Suomen Vuoden Kyläksi vuonna 2022 valittiin Raution kylä Pohjois-Pohjanmaalta. Tämän lisäksi kunniamaininnat annettiin kahdelle kylälle, Uudellamaalla Raaseporissa sijaitsevalle Bromarvin kylälle sekä Lastusten kylälle Lempäälään.  

Tuomaristo arvosti, että nämä kylät tekevät näkyvästi ansiokasta kylätoimintaa. Lastusten kylän osalta tuomaristo nosti esiin erinomaisen mallin kylän yhteistyöstä kunnan kanssa. Kylän yhteisöllisyyttä on myös parannettu tietoisesti järjestämällä toimintaa eri-ikäisille. Lastunen on satsannut myös tietoliikenneyhteyksiin, jotka ovat etätyöskentelyn kannalta kriittisen tärkeitä. Tietoliikenneyhteydet helpottavat myös uusien asukkaiden houkuttelemista kylään.

– Olemme äärettömän iloisia, että Lastunen saa työstään kylän elinvoimaisuuden hyväksi valtakunnallisen tunnustuksen. Tämä kannustaa tulevaisuudessakin toimimaan ennakkoluulottomasti edelläkävijänä ja hakemaan erilaisia luovia ratkaisuja. Tämä kunniamaininta osoittaa, että perinteinen kyläyhteisö ja kasvava kaupunkiseutu voivat kehittyä rinnakkain ja toisiaan elämisen vaihtoehdoilla rikastuttaen, kertoo Lastusten kyläyhdistyksen puheenjohtaja Annele Matintupa.

Suomen Vuoden Kyläksi valittu Pohjois-Pohjanmaan Kalajoella sijaitseva Raution kylä tekee valtakunnallisesti näkyvää kylätoimintaa isolla kyläsydämellä. Tuomaristo arvosti erityisesti Raution ponnisteluja oman kyläkaupan avaamiseksi kylälle, kun kylän ainoa kauppa suljettiin. Kylä oli ilman kauppaa noin vuoden päivät. Kaupan pyörittämiseen perustettiin oma osuuskunta ja kaiken lähtökohtana oli tehdä joustava ja palveleva kyläkauppa. Saman katon alta löytyy nyt kauppa, kahvila, postin ja apteekin palvelut sekä vuokra-asunto. Lähiaikoina palvelut laajenevat koskemaan myös polttoainejakelua ja kaupan yhteyteen tulee myös tilat muutamalle pienyrittäjälle. Kaupan tuotevalikoimassa ovat hyvin edustettuina paikalliset lähituottajat. Kyläyhdistys oli aktiivisesti mukana osuuskunnan perustamisessa.

Erityisen huomion ansaitsee Raution kyläläisten ja paikallisten yritysten aktiivisuus loppukesällä 2021 riehuneen metsäpalon taltuttamiseksi. Metsäpalo oli vuosikymmenen yksi laajimmista metsäpaloista ja olosuhteet olivat erittäin haasteelliset sammutustöille. Rautiossa panostetaan erityisesti kyläläisten hyvinvointiin, sillä kylään on valmistumassa vuonna 2022 laajat palvelut kokoava monitoimitalo. Monitoimitalon hankkeessa tehtiin tiivistä yhteistyötä Kalajoen kaupungin kanssa. Raution kylä on lisäksi satsannut hyviin tietoliikenneyhteyksiin oikeaan aikaan, sillä kylälle otettiin käyttöön valokuitu vuonna 2020.

– Suomen Vuoden Kylä -tunnustus tuntuu hienolta kiitokselta heille, jotka ovat pitkään toimineet kylän elinvoiman edistäjinä ja puolesta puhujina. Toisaalta se on hieno tunnustus ja kiitos viimeisimmän ison hankkeen eli uuden kyläkaupan avaamisen mahdollistaneille tahoille ja tuhansia talkootyötunteja tehneille kyläläisille, hehkuttaa Raution Kylätoimikunnan puheenjohtaja Vesa Hihnala.

– Parhaillaan Rautiossa ovat käynnissä mm. kaupan laajennus sekä hankesuunnittelut metsäpaloalueelle suuntautuvaan luontoreitistöön ja Raution kylätalon eli Raatihuoneen saneeraukseen liittyen. Kaupungin toimesta Rautioon on rakenteilla uusi monitoimitalo, mm. päiväkoti ja alakoulu aloittavat siinä toimintansa ensi vuoden alkupuolella. Suomen Vuoden Kylä -titteli tulee näkymään ja kuulumaan monin erin tavoin mm. kesän Rautio-viikolla 3.-10.7.2022, tervetuloa lähimatkailemaan Rautioon, Hihnala toteaa.

Toinen kunniamaininnan saanut Bromarvin kylä Raaseporissa Uudellamaalla tekee esimerkillisestä yhteistyötä kyläläisten ja yrittäjien kesken. Lisäksi kylällä tehdään työtä maallemuuton edistämiseksi ja ammattimaista asukasmarkkinointia ja markkinointiviestintää. Bromarvin työ lähikoulun säilyttämisen eteen nähtiin erinomaisena asiana. .

– Tämä on hieno kunniaosoitus kaikille entisille kylätoimikunnan hallituksen jäsenille heidän isosta panoksestansa etenkin kyläkoulun pelastamisesta sekä uuden sataman rakennusprojektista. Myöskään kylän kaikki vapaaehtoisia talkoolaisia ei tulisi unohtaa. Ilman heidän tuhansia talkootyötuntejansa satama ei olisi valmistunut. Tunnustus antaa meille nykyisen hallituksen jäsenille suurta motivaatiota jatkaa entisten hallituksien työtä sekä kehittää jatkuvasti uusia juttuja kylälle, kertoo Micke Gestrin Bromarvin kylätoimikunnan puheenjohtaja.

Suomen Vuoden Kylä -kilpailulla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta ja näkyvyyttä. Tavoitteena on löytää aktiivisia kyliä, tuloksellista kylätoimintaa ja saada hyviä esimerkkejä kylien toiminnasta ja yhteistyöstä. Vuoden Kylän va linnassa painotetaan muun muassa kylien kehittämisen suunnitelmallisuutta, pitkäjänteisyyttä, uutta luovaa toimintaa sekä tulevaisuuteen suuntautumista. Suomen Vuoden Kylä -kilpailuun osallistui tänä vuonna yhteensä 15 kylää. Suomen Vuoden Kylä on nimetty jo vuodesta 1985.

Tuomariston kokoonpano:

  • Jari Koskinen, Suomen Kylien hallituksen puheenjohtaja
  • Esa Aunola, Suomen Kylien hallituksen varapuheenjohtaja
  • Jani Hanhijärvi, Suomen Kylien kyläjaoston puheenjohtaja
  • Hanna Ruohola, kyläjaoston edustaja
  • Tuija Takamäki, kyläjaoston edustaja
  • Anne Anttila, Leader-jaoston edustaja
  • Otto-Ville Mikkelä, korttelijaoston edustaja
  • Emmi Sarvijärvi, nuorisojaoston edustaja
  • Leena Virri-Hanhijärvi, Lantulan kylä, edellisen vuoden kylän edustaja

TULOSSA Kevättapahtuma la 23.4. klo 10-12

Tervetuloa perinteiseen, vaikkakin pari vuotta tauolla olleeseen, kevättapahtumaan koululle lauantaina 23.4. klo 10-12!

Ohjelmassa lemmikkieläinnäyttely. Jos ei ole perinteistä eläinlemmikkiä, pehmokin kelpaa vallan mainiosti. Lisäksi on luvassa kepparikisailua, lainahepallakin pääsee osallistumaan. Lemmikkiesittelyyn ja kepparikisaan osallistuvat palkitaan.

Pihaan järjestetään tilaa peräkonttikirppikselle, myyntipaikka on maksuton.

Paikalla on myös vanhempainyhdistyksen puffetti ja tietysti paljon juttukavereita.

Tapahtuman järjestää Lastusten koulu

Lastunen mukana Suomen Vuoden Kylä 2022 kisassa

Lastusten kylä voitti vuonna 2021 Pirkanmaan VUoden Kylä- tunnuksen. Tämän myötä Lastunen on kisaamassa Suomen Vuoden Kylä 2022 – tittelistä. Kilpailussa on mukana loistavia ja ansioituneita kyliä eri puolilta Suomea, jokaisesta maakunnasta. Kilpailua varten teimme esittelyvideon kylästä. Sen myötä, tervetuloa matkalle mukaan tutustumaan Lastusten kylään!

Copyright © 2025 Lastusten kyläyhdistys ry. All rights reserved.